Takaisin

Kourallinen ihmisiä


Kourallinen ihmisiä

 

Jossain päin Pohjois-Karjalaa sijaitsee Kontiojärven kunta ja siellä jossain on Pintamonsaaren kylä. Kylässä asuu kourallinen ihmisiä, jotka elävät leppoisaa elämäänsä; paikallinen kauppa toimii, poliisi on ihmistä lähellä ja taksilla pääsee kirkolle. Kunnallispolitiikka soljuu omalla painollaan. Mansikkatilallisen selkä vaan on vähän kipeä ja kaivinkoneyrittäjällä hiukan tiukkaa. Sitten eräänä päivänä, aivan yht'äkkiä, kylään saapuu tieto, että monikansallinen kaivosyhtiö Manura Finland Oy on kiinnostunut Pintamonsaaresta ja etenkin sen maaperän uraanista. Ajatus kaivoksesta saa kylän ja koko kunnan sekaisin: Lentokoneet pörräävät, valtauslupia lunastetaan, ihmissuhteet muuttuvat. Syntyy unelmia, vastarintaa, juonintaa, kähmintää, juhlia ja suunnitelmia - mikään ei ole enää niin kuin ennen.

 

Eero Schroderus on toiminut vuosia kunnallispolitiikassa ja tuntee sen kiemurat omakohtaisesti. Schroderus on näytelmää tehdessään tutustunut Talvivaaran ja Enon valtaus- ja kaivoskuvioihin sekä haastatellut ja perehtynyt paikallisten asukkaiden kokemuksiin asiasta. Vauhdikas komedia onkin kannanotto niin enolaisten kuin muiden kasvottomia suuryrityksiä ja viranomaisia vastaan taistelevien kansalaisten puolesta.

Tero Sarkkinen, ohjaaja

 

Näytelmää esitettiin 1. - 26.7.2012. Sateisesta kesästä huolimatta säät esitysaikoina olivat paria kertaa lukuunottamatta suosiolliset ja useat katsojat pääsivät nauttimaan hauskasta teatteriesityksestä kuivin nahoin.